9.4.12

Piippolan vaarilla..

No ei nyt sentään.


Mutta tässä suunnitelma.
Tutun koira sai muutama viikko sitten pentuja, ja näin tässä kävi. Kohta meilläkin on rekku.
Ei ihme, koska täällä on koiria aivan valtavasti!Eli jos vähääkään lemmikit miellyttää niin niitä alkaa väkisinkin vilkuilemaan pian. Kissoista me ollaan aina pidetty, mutta kun allergia vaivaa niiden kohdalla niin pahasti niin lähdetään tälle linjalle. 

Tämä otus on sekarotuinen, jonka emässä tiedetään olevan spanielia ja huskya. Isästä ei oikein tiedä, mutta nuo rodut yhdistettynä olisi aika optimi!

Nyt kun vielä oltaisiin nimestä yksimielisiä... ehdotuksia?

25.3.12

Sirkkasia


 Samu-sirkka tavattiin kotiportilla ja ikäänkuin mittojen suhteuttamiseksi kärpänen osallistui kuvaukseen.
Tämä sirkka osasikin lentää. Ja mikä on ehkä jännittävintä tässä bongailussa, on se että joka kerta kun nuo ryökäleet liikahtaakin niin minä hypähdän vähän, ja jos ne oikein loikkaa, saattaa olla että päästän varoitusääniäkin.

Tämä seuraava kaveri olikin jotain astetta siistimpää!
Jonkinlainen rukoilijasirkka paistatteli lampun lämmössä, ja suorastaan poseerasi halukkaille räpsijöille.

Sain seurata myöskin sirkan metsästystä kun se leikki kissaa ja hiirtä ampiaisen kanssa. Pari kertaa kuului aika paha pörinä, ennenkuin sirkka vei pelin 6-0








Täytyy sanoa että se on aika vaikuttava kun se kääntää katseensa noin kohti.

Kuumottavaa sunnuntain jatkoa!

14.3.12

Leppoisampaa


Onneksi kevät tuli. Aurinko paistaa niin että yhden lapsen niska, toisen nenä on jo palanut. Täytyy alkaa pitämään vähän tarkempaa vahtia hatuista, ja rasvoista. Itse en pala helposti, enkä saa auringonnpistoksia, mutta varsinkin toinen lapsukainen on niin kovin vaalea, ja punapigmenttinen että kärähtää helposti.
Harmi sinänsä, kun siitä hatusta yleensä saa taistella hullunlailla, eikä asiaa auta se että esimerkiksi espanjalaiset lapset ei hatuista juuri tiedä.

Uusi talo on mainio! Meiltä löytyy nyt takka, grilli, kunnon terassi ja siistimmät vessat ja keittiö.
Välittäjien ja espanjalaisten talonomistajien kanssa on välillä työläs hoitaa asioita, mutta joskus tuskastelu palkitaan.
Meille kävi niin, että talo on aivan todella siisti, ja omistaja on varustanut sen kaikella mahdollisella. Löytyy pesuaineet, roskapussit, astiat, ja petivaatetta vaikka koko kylälle. Laatikoista kaivellen löytyy lamput, patterit, wc-paperit ja hyttyskarkotteet! 
Näin vuokra-asunnot hoidetaan. 

Valokuvaus on käynyt jotenkin ylivoimaisen vaikeaksi, ja kuvat ovat suttuja, tuhruja ja rumia.
Lataampa akun ja kokeilen taas.

26.2.12

España


Asiat toimii täällä usein hyvin eri tavoin kuin suomessa.
Asuntojen vuokrasopimuksia ei tehdä kalenterin mukaan, vaan sopimus kirjataan muuttopäivälle, ja vuokranmaksukausi lasketaan myös siitä päivämäärästä.

Muutto voi tulla yllättäenkin, me muutetaan huomenna. 
Joskus on aika työlästä saada mitään tapahtumaan. Välittäjien luotettava "kiireinen" äänensävy saattaa tarkoittaa että välittäjästä kuulee seuraavan kerran viikon kuluttua. Kun joku sanoo että soittaa parin tunnin päästä, kannattaa melkein soittaa itse. Kiireinen muutto jo tänään muuttuu espanjalaisen käsitteissä nopeasti huomiseksi. Ja kun huomiseksi sattuu lauantai, niin ollaankin jo hyvin väkinäisesti missään tekemisissä kun on vapaapäivä.
Pyhiä ja juhlia riittää, ja jos tiistaiksi sattuu pyhä, on turha kuvitella että kukaan tekee maanantainakaan juuri mitään.

Kaikenkaikkiaan elämään sisältyy paljon odottelua. Paitsi jos jonkun pitää saada rahaa, se on kyllä takuulla määräaikaan käsi ojossa.

15.2.12

Kierrätystä!



Jei! Kierrätys jatkuu sittenkin, edes jollain tapaa.
Roskalaatikoiden läheisyyteen oli hylätty tämä ihana tuoli. Katselin sitä, mutta väärään suuntaan kun oltiin menossa, tuoli jäi siihen. Seuraavana päivänä tuoli oli siirtynyt kymmenisen metriä, selkeästi meillepäin.
Pakkohan se oli napata mukaan.

Aivan ihana tuoli, jalat mahtuu kans, ja kun vielä keksin siihen mukavan tyynyn tms. niin kyl kelpaa istua terassilla.
Vielä jos saisin vähän isomman terassin..?

6.2.12

Life, universe and everything

Noin kolmisen kuukautta on nyt takana oleskelua Espanjan maalla.
Olemme kovasti paljon viisaampia kuin tullessamme, ja ainakin triplasti hölmömpiä.
Yleisesti ottaen oleskelu, eläminen täällä on ihastuttavaa! Maalaisjärki ja jonkinlainen perustulo riittää siihen että voi elää "normaalisti", mitä se kullekin tarkoittaa..

Meidän normaaliin elämään riittää ettei ole nälkä, jano eikä ihan liian kylmä. Suomessa talviaikaan asunnostamme mitattiin mm. 10°c lämpötiloja, joten siinä mielessä meitä ei ole helppo säikytellä.
Ruoka on halpaa, kunhan ei osta sitä briteille ja suomalaisille suunnatuista kiskuripaikoista.

Olemme edelleen väliaikaisia oleskelijoita, koska tilanne ei ole vakiinntunut niin nopeasti kuin ajattelimme. Miehelle tosin on residenssi haussa työn takia. Kevät näyttää miten loppuperheen käy. Olin lasten kanssa välillä suomessa ja yritin selvitellä asioita KELAn ja työvoimatoimiston kanssa, mutta niilläpä on mihinkään hyvin vähän sanottavaa, joten parasta olisi vain löytää itselleenkin toimeentulo täältä.






Arkipäivässä tavallisuudesta poikkeaa vain maisemat. Lapset ovat riiviöitä ja pyykkikone laulaa aamusta iltaan. Ilmaisia huvituksia on kuitenkin tarjolla enemmän jo ilmojenkin puolesta. Lapset viihtyvät ulkona, ja vain parina päivänä on ollut niin kylmää ja tuulista ettei ulkoilu ole tullut kysymykseenkään. 
Junalla pääsee halvalla aika pitkällekin, ja paikkoja riittää vielä pitkäksi aikaa tutkittavaksi. Naapuripitäjän lintupuisto kuuluu näihin ilmaisiin huveihin, vaikka kyllä sieltäkin löytyy vuokrapyörää, kioskia ja karusellia jos kolikot polttelee taskuissa..
Meille riitti kukkojen ja tipujen vaaniminen ja haaveilut siitä talosta mihin saisimme omia kanasia.


Bongailu jatkuu entistä jännittävämpänä kun vastaan voi tulla tällaisia mörköjä jo kotipihassa!
Torakan olen toistaiseksi nähnyt vain kuolleena joten jätin kuvaamatta.




Pääsin viimein myös vilkaisemaan Mijasin katuja ja aaseja.
Olin ihan hitusen pettynyt siihen että tammikuunkin kylminä päivinä kylä vaikutti aika turistivetoiselta.. Odotin luonnollisempaa, pikkukylämäistä tunnelmaa, mutta tuollapa oli kaikki myynnissä.
Kadut oli sieviä ja aasit herttaisia, vaikka tokihan minä viherpiipertäjäparka käytin liikaakin energiaa miettiessäni miten aaseja hoidetaan. Mielessä käväisi jälleen se paikka mihin mahtuisi aasikin pihaan...

 kuva: äiti

Kun pihassa kasvaa banaanipuita ja jasmiinia, ei voi olla kovin kurja olla. Mutta joutuupa sitä silti miettimään että riittääkö toimeentulo, jos ei, niin odottaako jäätävä suomi..?
Taistelutahtoa riittää, joten jos se on vähääkään meistä kiinni niin paluuta ei ole. 
Jos mennään niin mennään täysillä!

kuva: äiti

Näen vain aurinkoa, muutenhan en edes katsoisi. 

2.2.12

Tammikuun luksusta



No jos tammikuussa saa tuoreita mansikoita, niin onhan se pakko vetää överiksi ja ostaa cavaa.

Ilma on keväinen. En valita.