24.9.11

Nukkumisjärjestelyitä..


Koska mä väliaikaisesti invalidinä en voi juuri mitään tehdä, olen käyttänyt aikani hyödyllisesti. Eli surffannut netissä.
Olen miettinyt nukkumisjärjestelyitä uudessa kodissa. Siellähän on vain yksi varsinainen makuuhuone, ja sitä kaavailtiin lasten omaksi huoneeksi. Me ollaan ennenkin nukuttu niin että lapsilla on oma huone, ja meillä sänky tavallaan olohuoneessa.
Nyt tulin yhtäkkiä ajatelleeksi riippumattoja!

Ticket to the moon esimerkiksi valmistaa laskuvarjokankaasta upeita, kevyitä ja erittäin pieneen pakettiin meneviä riippareita. Ja niitä saa kahden hengen sekä jopa king size versioina. Minkälaista sellaisessa on sitten nukkua vakituiseen aviopuolison kanssa... En tiedä. Mutta voisihan sitä ajatella erillisiäkin.
Periaatteessa voitaisiin itse mennä parisänkyyn, ja laittaa tuollaiset lasten koossa muksuille.
Luin että asiaa on tutkittu ja todettu että riippumatossa nukkuu sikeämmin ja herää virkistyneempänä kuin sängyssä.

Olohuoneessahan tuo ratkaisu olisi ihanteellinen - aamulla vaan matto koukuista pois ja pakettiin, ja petaaminen oli siinä!


Mikäpä sitä estäisi oikein kuumana aikana siirtämästä riippumattoa terassin puolelle. Noihinhan saa myös hyttysverkkoja!



1 kommentti:

Johanna kirjoitti...

Oi, olisipa ihana joskus kokeilla oikein nukkua riippumatossa! Teidän pitää ostaa pari ylimääräistä, että vieraatkin pääsevät niistä nauttimaan... ;)