26.11.12

rakastamista part.1


Olen lukemattomina päivinä miettinyt tätä. Kun masentaa niin pirusti, kaikki menee huonosti eikä oikein mitän voi tehdäkään, niin pitäisi vaan kirjoittaa siitä mikä täällä on ihanaa. Sitä kutsutaan myös terapiaksi, mutta luultavasti vain jos se tehdään mielenterveystyön ammattilaisen valvonnassa.

Miksi me halutaan olla Espanjassa?
Mun ensireaktio olis että miksi hitossa ei?! Mutta kaikille se ei ehkä aukene. Siispä yritän selittää.

Minä olen syntynyt pohjoisessa, itseasiassa lapin rajojen sisäpuolella. Olen tästä melkoisen ylpeä, ja pidän lappia yhtenä henkisistä kodeistani. Se on vähän outoa, koska mulla on hyvin vähän minkäänlaisia siteita sinne.
Outoa on myös se, että lapin rajojen sisäpuolelle syntyy ihmislapsi jolla ei ole minkäänlaista luontaista kykyä sietää kylmää tai pimeää.
Siinä kaksi ekaa syytä, miksi minä haluan olla täällä; kylmä ja pimeä suomessa.

Rakastan sitä, ettei minun tarvitse hankkia toppatakkeja, villapipoja, kerrastoja ja jokasäänkestäviä järjettömällä hinnalla varustettuja talvikenkiä! Rakastan lähteä ovesta ulos ilman sen isompia kamppailuja, kuin mitä villatakin tai hupparin päälle pukeminen saa aikaan. Kaikenkaikkiaankin voi pukeutua mielekkäämmin, kun vaatevalintoja ei rajoita ajatus hypotermiasta.
Rakastan halpoja vaatteita ja kenkiä joiden tarkoitus EI OLE kestää pakkasta, lunta, loskaa ja jäätä.

Kun menen ovesta ulos, näen pelkkää kauneutta. Joo, monesti paikat on hitusen rempallaan, tai vähän miten sattuu korjattuja, mutta sellainen ei minua häiritse. Päinvastoin. Itse en tykkää ottaa kaikkea niin kovin vakavasti, joten tämä meininki sopii mulle varsin hyvin.
Talot ovat sieviä  koristeellisine ikkunakaltereineen ja kukkia on joka paikassa. Katukivetykset on jokapaikassa vähän erilaisia ja siisteydestä pidetään tosi hyvää huolta.
Sitten kun minulla on sitä maata missä kasvattaa hedelmiä ja vihanneksia, niin rakastan sitäkin, kuten rakastan sitä että iltalenkillä voin katsella vuoria, tai aamukahvin kanssa voin katsella miten aurinko nousee meren takaa.

Rakastan höpsöjä espanjalaisia ihmisiä. Mummeleita jotka hengailee kotiensa ovilla, lakaisemassa, kastelemassa kukkia tai muuten vaan.. seisoskelemassa..? Jokainen niistä tervehtii ja ehkä päivittelee säätä. En ole törmännyt vielä ihmisiin jotka eivät pitäisi lapsista, ja todella harvaa häiritsee edes meidän totaalisen ADHD koira. 
Muutenkin ihmiset tervehtivät kadulla, ihan tuntemattomiakin, vaikkei ihan turisteja kuitenkaan. Tämä kylä on kuitenkin sen verran pieni, että meidät on jo nähty, todettu ei-turisteiksi ja meitä tervehditään ihan tavallisesti.

Ihmiset ovat keskimäärin huomattavasti leppoisampia kuin suomessa ja avoimempia. Rakastan sitä ettei kaikki ole ihan niin justiinsa.

Rakastan ruokaa, ja ruokakauppoja. Ruoka on melko halpaa, ja ravintoloissa syöminen on halpaa. Ihmiset eivät myöskään katso sua kieroon kun menet tapaksille, vaikka oletkin köyhä. Se vaan kuuluu täällä "tapoihin", se on halpaa eikä kukaan kyseenalaista sun oikeutta juoda kahvilassa pieni olut tai kahvi terästyksellä. (carajillo, henk. koht. valinta on baileys)
Rakastan sitä että kadun varrella on leipomo, vihanneskauppa ja lihakauppa. Rakastan sitä että lihan saa tuoreena, ilman mitään lisäainesotkuja.
Rakastan sitä että mun lempparipunkkupullo maksaa 1,45€ eikä ole outoa tai alkkista juoda viiniä vaikka lounaalla.
On upeaa että parvekkeellani kasvaa ympäri vuoden Aloe vera ja jasmiini. Rakastan sitä että kadut tuoksuvat joinain päivinä jasmiinille-

Hitto. Tästä tulisikin yllättävän pitkä juttu.
Taitaa jädä jatkokertomukseksi, koska nyt rakastan uutta sohvaani niin paljon että on pakko lähteä keksimään mitä sille tehdään.
Vastapäisen talon yhteen ikkunaan ilmestyi "se alquila"- kyltti (vuokrataan) ja satuin huomaamaan aivan upean sohvan siellä. Onnekseni talon omistaja sattui illalla paikalle, ja suostui myymään tuon sohvan meille 50 eurolla!
Se on aivan törkeän likainen ja kaipaa uutta päällistä, mutta aluksi saa kelvata että se peitetään jollain, nimittäin se on juuri sen mallinen josta en ole uskaltanut edes haaveilla!

Näyttääpä se kauhealta! Mutta toisen roska on toisen aarre. Päällistä lukuunottamatta sohva on tukeva ja hyväkuntoinen. Puhtaampaan tällaiseen meillä ei ikinä olisi rahaa. Joten Happyhappyjoyjoy!

En uskalla myöskään edes ajatella mitä tuon verhoilu tulisi maksamaan, mutta joku päivä.. 


Saimpas heti palautetta, kun uhkailin kitinällä ja valituksella! ;)
En mä oikeasti aio vaan valittaa ja marista. Jotkut päivät vaan on.. no, perseestä, jos suotte anteeksi.
Nykyään en enää uskalla sanoa, että "tämä on pahin päivä ikinä!", olen nimittäin oppinut että luultavasti aina tulee kuitenkin pahempi päivä. Jos päivät laitettaisiin jonkinlaiseen pahemmuusjärjestykseen, olisi tämä päivä kyllä silti hyvillä sijoilla.

Mutta, empäs aiokaan kertoa miksi tämä päivä on niin paha. Kerron sen ehkä myöhemmin, ja keskityn nyt toiseen asiaan.
Olen pannut merkille, että kun muutimme tänne ESPANJAAN, niin ihmiset ovat sen jälkeen olettaneet että meillä ei ole ongelmia ja elämä vain hymyilee täällä auringon alla. Sitten jos erehdyt valittamaan jostakin, niin on homma jo ihan menetetty; "no mitäs lähitte?!" "iteppähän halusitte", "no, muutatteko takas suomeen nyt?"

Onhan se ymmärrettävää, koska kuka hullu nyt muuttaisi ihan TOISEEN maahan, ilman vedenpitävää suunnitelmaa ja ainakin viiden vuoden hätävararahastoa?

NO ME!

Ihan siitä syystä, ettei meillä siellä suomessakaan ollut sen parempaa suunnitelmaa. 
Meillä meni huonosti sielläkin ja vaikka välillä tuntuu että nyt menee vielä huonommin, niin joka päivä huomaan ajattelevani "no, ainakaan ei oo pakkasta!" tai ihan vaan että "no, ainakin mä oon täällä!"
Koska mä nyt vieläkin ajattelen näin, niin päätin kirjoittaa listan asioista joista tykkään täällä espanjassa. Mikäs sen parempaa terapiaa -lähes- maailman paskimpaan päivään, kuin ajatella positiivisia ajatuksia?! 
(kyllä, kiristelen hampaita juuri niin että se kuuluu varmaan vuoren toiselle puolelle..)

Tähän vaan menee hetki.

25.11.12


Blogisunnuntaita tässä viettelen. Olen ollut jo melko kauan kaikenlaisten blogien suurkuluttaja. Minusta kauneus on ihanaa ja on ihanaa kun kauniisiin kuviin yhdistyy hauskoja juttuja, tai ehkä tylsiäkin, sillain vertaistuellisessa mielessä ihanaa.
Nyt kuitenkin alkaa ottamaan pannuun. Kaikissa blogeissa vilisee mainoksia. Kaikki blogit kuuluu johonkin sivustoyhteisöhässäkkään, missä kaikki on tosi taitavia, lahjakkaita ja kaikin tavoin upeita. Ihan kiva. Mutta mitä hiton tekemistä millään niistä asioista on todellisuuden kanssa? 
Viimeisenä rimpuilevat todellisuussektorilla kotiäitiblogit, mutta kas, niissäkin on mainosta, arvontaa ja sponsoreita! Ompa todella liikuttavaa lukea kotiäidin kamppailusta milloin minkäkin lapsoseen liittyvän haasteen parissa kun silmissä vilisee pitsialusvaateriukuja...

No. Mä tietysti olen vain katkera koska mulla ei ole varaa tosi hienoon kameraan, (ja siis ei muuten mut mun kameran linssi on omien palleroisten käsittelyssä saanut jo naarmuja ja muuta kivaa..) eikä mulla oo edes varaa hankkia pirun tarvikkeita että voisin tehdä jotain mistä ottaa hienoja kuvia. Ja kun ei ole hienoja kuvia, niin ei voi pitää blogia?
No HOOVEE. Koska mä tunnen jotian ihmeen tunteenpaloa tähän bloggaamisasiaan nyt, niin aion kirjoittaa tänne vähän enemmän, ja unohtaa ne hienot kuvat. Niiden sijaan saatan ilahduttaa itseäni keskinkertaisilla räpsyillä jotka syystä tai toisesta liikuttavat minua itseäni suuntaan tai toiseen.
Eli paljon ruikutusta, vinkumista ja haaveilua. Vähän tomintaa. Olé!


23.11.12

Helminen


Mehän törmäsimme keväällä puistossa pieneen kissanrääpäleeseen, joka kaipasi kipeästi ravintoa ja hoitoa.
Tähän:


Helminen (ent. Helmi) muutti meidän kanssa maalle, mutta ei sieltä pois.
Kukapa haluaisi viedä kissan pois paikasta jossa on varmasti hiiriä, eikä autoliikennettä nimeksikään?


22.11.12

Kuvalisäys edelliseen.


Siis täällähän on kylmä. Se ei ehkä tunnu siltä kun asiaa tarkastelee suomesta käsin, mutta jos koko kesän lämpötilat on lähennellyt neljääkymmentä astetta, niin äkkiseltään jopa 20 astetta on melkoisen kylmä!
Nyt tuolla ei ole kyllä sen vertaa. Pitäisi kai hankkia lämpömittari, että asiaan voisi sanoa juuta tai jaata..

enivei, todisteeksi hyytävästä kylmyydestä kuva siperianhyskyn sukuisesta otuksesta, jonka lemmikin etuihin kuuluu mm. paras paikka lämppärin edessä.

21.11.12

Ompa ollut pitkä tylsä jakso.
Rahat on koko ajan loppu --> stressi. Pahantuulisuutta, kiukuttelua ja tympääntymistä. On satanut hirveästi, ja se tuo omat pikku juttunsa täällä elämiseen. Espanjalaiset talot eivät suinkaan ole rakennettu jäätä murtaviksi lämpöpesäkkeiksi niinkuin suomalaiset talot. Ja vaikka meidän talo suomessa oli enemmänkin jään murtama, eikä lainkaan lämmin, tuo tämä sadekausi omat, uudet haasteensa.

Ilmahan on kostea. Siis tosi kostea. Tarkoittaa sitä että ikkunat valuu vettä, sisäpuolella, ja ihan huolella. Ja seinät homehtuu jos unohdat tuulettaa. Kyllä. Tuuletettava on vaikka sataisi kaatamalla.
Lattiat on kiveä, laattaa. Ne on tosi kylmät, ja koko kämppä on tosi kylmä. Tähän alkaa vähän tottua. Kun oppii tuulettamaan, niin huomaa että ei palele niin paljon. Kosteus tekee niin paljon.
Ja edellisessä asunnossa pyykinkuivaus osottautui täysin mahdottomaksi tehtäväksi. Tästä syystä pyykit uivat, siis sukelsivat, sateessa kunnes sade lakkasi. Nyt tilannetta korjaillaan, ja pyykkiä siis riittää. Lisäksi on opittu luuttuamaan niitä lattioita. 
Tämäpä on ensimmäinen asunto missä on törmätty torakoihin.

Not Funny!

Ainoa keino, mitä voi kokeilla, ja sitten toivoa kovasti, on siivota paljon. 
Nyt ei ole enää näkynyt, sormet ristiin!
Eli siitä syystä espanjalaiset luuttuavat päivittäin. Ne luuttuavat myös terassit, parvekkeet ja oven edustalta kadun. Päivittäin.
Mä en ole vielä ihan niin innokas, vaikka keittiö kyllä tulee pyyhkäistyä joka ilta.