Muuttopäivä

Kuinka moni katsoi uutisia 30.8. torstaina?

Uutinen

Meillä oli muuttopäivä. Haaveilut asumisesta maalla tulivat toteen ja toimme lastin tavaraa iltapäivällä uudelle talolle. Olimme varautuneet kuohuviinillä, ja grilliherkuilla hiljaiseen iltaan kauniissa maisemissa. 

Grillihiilet alkoivat jo hehkua kun mies tokaisi että katsopa taivaalle! Savuahan siellä, niin pirusti. Savu näytti kuitenkin tulevan melko kaukaa, emmekä vielä ajatelleet asiasta sen enempää. Mies lähti kaupunkiin hakemaan lapsia, ja äitiäni joka on kylässä.

Hyvin nopeasti savu valtasikin koko taivaan, ja ajattelin ettei ehkä ole ihan korrektia grillata kun maasto palaa ja savu pimentää maan, ja aloin sammutella hiiliä. Hetken päästä aloin jo odottelemaan, missä perhe viipyy. 

Empä tiennyt että meidän uusi talo kuului evakuointialueeseen, eikä autolla päässyt enää lähimaillekaan. Odotin ja odotin, kauhistelin savua ja pikkuhiljaa laskevaa tuhkaa. Onneksi pari kaveria soitteli ja kertoi mitä tapahtuu. Yksi kaveri osasi kertoa että kyllä sinne joku tulee sinut hakemaan jos tilanne vaatii.

Ketään ei tullut ja alkoi hiukan pelottaa. Meidän pihan perällä on joen uoma, jonka jälkeen nousee suuret kukkulat. Liekit nousivat kukkulan päällä, enkä ole koskaan toivonut näkeväni auringonlaskua niin kovasti. Auringonlaskuhan se ei ollut. Lopppujen lopuksi totesin että minun on pakko siirtyä ainakin ylemmäs, pois päin palosta ja keräsin tärkeimmät tavarat kassiin. Vuohta en halunnut viedä koppiin joten laitoin sille koiran hihnan ja otin mukaan. 

Voin sanoa että paikallisilla naapureilla oli ihmettelemistä kun vierasmaalainen tantta nousee laaksosta mukanaan vuohi, neljä koiraa kintereillä ja kamera kaulassa!

(hulluja nuo turistit?)

Meidän terassin kulmalta. Maisema on vino, en minä ;)

Onneksi heti ensimmäisen mäen päältä löytyi naapuruston väkeä, myöskin ihmettelemässä näkymää. Yksi jopa puhui vähän englantia, ja he olivat sitä mieltä etten saa mennä takaisin alas. Kun kyllästyttiin kukkulaa toljottamaan, porukka alkoi valua pihateillensä ja englantia puhuva nainen pyysi minut mukaansa. 

Ihmiset suunnittelivat että saisin kyydin joltakin kaupunkiin päin, joku jopa mittaili takapakkia, että mahtuisiko vuohi mukaan. Lopulta päätettiin kuitenkin että koska englantia puhuvan naisen koirat olisivat syöneet vuohen, menisin toisen naapurin luo odottelemaan.

Olin umpiespanjalaisen naisen luona, vuohi tolpassa kiinni ja uskomattoman väsynyt. Naapurin mies kevensi tunnelmaa tuliaiheisilla vitseillä, joista tosin en juuri mitään ymmärtänyt.

Aivan ihanat ihmiset tarjosivat iltapalaa ja viiniä, näkyminä aterialle oli jo rantaa kohti leviävä metsäpalo.

Aina kun liekit nousivat korkeammalle, kuului ihmisten "mira, mira!!" ("katso!") ja kun nousi suuri valkoinen savupatsas, mies kääntyi lohduttavasti sanomaan minulle "aqua" ja osoitteli kukkuloille.

La Atalaya palaa

Tällä välin olin onnistunut käyttämään puhelimeni saldon ja akun loppuun. Onneksi naisella oli laturi ja sentään sen sai kuntoon jotta mies saattoi soittaa minulle. Puhelimessa en juuri saanut selvää tapahtumista, mutta myöhemmin sain kuulla miehenkin edesottamuksista. Kun perhe oli yrittänyt ajaa talolle, ja tie oli uljettu oli mies noussut autosta puhumaan poliisin kanssa. Poliisi oli sitä mieltä, ettei alueella ole enää ketään, vaikka mies tietysti tiesi että olen naapureiden kanssa siellä. Autolle palatessa kävikin niin ikävästi että mies putosi jonkinlaiseen ojaan, tai notkoon ja tietysti loukkaantui. Mielettömällä tuurilla ohi kulkeva skootterikuski kuuli miehen ja haki poliisin apuun. Nyt sillä raukalla on selkä hajalla, ja kädestä lähti sellainen pala että se on paketissa.

Lohduttava valkoinen savu, kun tuli sai vettä niskaan.

Kahden aikaan yöllä tuuli oli kääntynyt. Liekit jatkoivat kohti Marbellaa, ikävä heille, onni meille.

Näytti siltä että voisi koittaa nukkua.

Naapurin Enrique tahtoi välttämättä saattaa minut laaksoon, ehkä siksi että vuohi oli sen mielestä niin siisti ja se halusi taluttaa sitä ;)

Mies on asunut vuosia saman tien varrella eikä edes tiennyt että meillä on tällainen mökki täällä.

Pääsin uuteen kotiin, mutta voitte vain kuvitella ettei nukkuminen olisi kovin helppoa. Muutaman kerran piti nousta katsomaan ikkunasta, näkyykö liekkejä. Koirat oli levottomia ja muutkin äänet vieraita. 

Aamulla kaikki oli tuhkassa ja haisi savulta. Mies ja muut pääsivät tulemaan talolle.

Nyt on sairaslomaa ja hurjia muistoja, mutta pääsemme sentään oppimaan maalaiselämää. Nyt kun byrokratia vielä antaisi periksi että tähän saataisiin jäädä, niin bueno...