No siis, pakko tähän laittaa, siltä varalta että joku eksyy katsomaan. tico roikkuu edelleen mukana.

Tää pikku paskiainen on nyt vähän yli 13 vuotias, ja aikalailla kuuro, mutta ei se tunnu hidastaneen juuri ollenkaan.. Tai no, ei se enää kävele kahdella jalalla :D

 Huh..

Olisipa jännää jos näiltä kaikilta vuosilta olisi merkinnät. Ajankohtaisia muistoja täälläkin.

Niin vain kävi, että taakse jäivät käsityöt, iloiset oivallukset ja elämä muuttui. No, iloisia oivalluksia on toki ollut vaikka kuinka siinä matkalla, mutta kaikki elämän vastoinkäymiset ottivat niin paljon valtaa, että kaikki ns. turha ja höpsö jäi taakse. Suurilta osin pimeys vei mukanaan.

Nyt istun ja mietin, että olisimpa dokumentoinut tapahtumat. Mutta mielessä on kertoa tarina, vaikka vain minulle itselleni, koska elämä on heittänyt hullua, valitettavasti synkkää arpaa minun matkallani.

Tällä hetkellä istun yksin, Helsingissä, liian isossa asunnossa jonka vuokrasin siinä toivossa että saisin edes nuoremman lapsen vielä luokseni. Siitä on on nyt pieni toivo. 

Olen miettinyt kauan että haluaisin kertoa tarinani. Täällähän sen voisin tehdä.. Kuunteli kukaan tai ei.

No hei!

Kenties sitä voisi useamminkin käydä tätä blogia päivittämässä. Ehkäpä nyt yritänkin.

Olisiko ihan tyhmää aloittaa vaan uudestaan siitä missä ollaan, vai laittaa jopa takautuvasti juttuja ja kuvia kuluneelta ajalta..?  Anyone? Onks tääl ketään? :D

Elämä on muuttunut. Paljon. Ollaan enemmän espanjalaisia. On enemmän ongelmia. Mutta myös joka päivä oppii ja löytää jotain uutta ja mahtavaa, ja siitä saa polttoainetta jatkaa. Toivotaan että riittävästi.

Nyt vuosi on melkein jo ohi. Mennyt vuosi oli rankka, erittäin rankka. Toisaalta olen löytänyt espanjan, kyläni, ja monta monituista ystävää. Olen löytänyt uudelleen hevoset, olen tehnyt asioita joita koskaan ennen en olisi voinut kuvitella tekeväni. Opin jatkuvasti lisää ihmisistä täällä, ja tietysti kulttuurista.

Joulu on siis se ajankohtaisin juttu, ja vaikka oikeasti espanjalaiset viettävät joulua tammikuussa, niin on se alkanut maailman tapaan jo silloin marraskuussa ihan täysillä. Suomalaisen joulun ajan ihmiset ovat todella juhlatuulella, iloisia ja hyväntahtoisia. Joka kaupassa tarjoillaan makeaa viiniä, ja makeita jauhoisia leivonnaisia. On upeat valot, ihan joka paikassa ja tietysti belen, jonka rakentaa ken kykenee. Belen on pienoiskoossa toteutettu "betlehem" kuvaelma antiikkisesta elämästä, työstä, juhlasta ja tietysti kaiken kruununa se talli, missä Jeesus lapsi odottaa viisaita tietäjiä.

Joskus rankennelmat ovat aivan valtavia. Ja aina vaikuttavia. Toiset ne näkee vaivaa.. Mutta se kannattaa. On niitä niin mukava ihastella ja tutkia!

Minähän en ole lainkaan uskonnollinen. Mutta kaikki miniatyyrijutut on aina mahtavia!

Tällaista sitten tänään. Ehkäpä tästä taas lähtisi käyntiin. Mutta näillä näkymin toivotan itsekullekin onnistunutta vuodenvaihdetta, ja onnea seuraavalle, toivottavasti paremmalle vuodelle!

Oho!

Aika jännä!
Niin kauan siitä on kun on kirjoittanut viimeksi. Niin se vaan on, että jos pitää blogia niin vähimmäisvaatimus on toimiva tietokone, ja ehkä netti kotona.
Ehkä jos tästä alkaisi taasen vähän merkitsemään mitä täällä tapahtuu. Katsotaan!

Kaunista kesää!

Niin tuli kevät.

Mies lähti takaisin töihin, puolen vuoden sairasloman jälkeen on ihan hitusen outoa jäädä hoitelemaan hommia itsekseen. Kun lapset menee kouluun niin joutuu vähän istumaan ja miettimään mikä homman nimi olikaan.

Suurin osa ajasta menee ruoan laittoon, sitten pyykki ja siivoilu niin päivä onkin ohi ja lapset tulee koulusta. Ja näin mennään taas pääsiäiseen asti, jolloin on loma ja lähden vanhemman tytön kanssa suomeen.

Siitä tulee jännää, kun viimeisestä käynnistä on yli vuosi.

Noin vuosi sitten kävimme piknikillä, Los Pacosin takaisilla mailla. Täällä siitä.
Onhan piknikkejä harrastettu muutenkin, mutta tällainen isompi voisi olla ihan hyvä perinne, lämpimänä talvipäivänä on hauska kuljeksia pidemmällekin ja nauttia olosta.
Tällä kertaa maisemat näytti tältä.

Löytyi sieltä unelmien tontti, ja talonrotiskokin. Ei kuvassa oleva tosin, mutta tämä antaa kuvan siitä miten kauniit maisemat oli.
Myös meidän duracelpupu saatiin väsytettyä niin että olipa se pari päivää aivan jäykkä ja mukavan rauhallinen! On sanomattakin selvää että päivä oli koiralle oikea unelma!

Meidän kettu ei pysähtynyt kuvattavaksi, vaikka illalla jo vinkui kotia!

Tässä ketun äiti, ja oletettu isä kepin kanssa

Kohta on lämmintä ja alkaa tympimään tämä kylässä asuminen. Pääsisipä maalle!

11 kysymystä -haaste

11 kysymystä -haaste

Sain KiikinKotiKolosta Kiikiltä seuraavanlaisen haasteen johon otan nyt mahdollisuuksieni mukaan osaa. Haasteen tarkoituksena on nostaa esiin kivoja blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.

Haasteen säännöt

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun pitää vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen
3. Jokaisen haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Uusien haastettujen pitää noudattaa samoja sääntöjä ja valita jälleen 11 uutta blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro kenet olet haastanut seuraavaksi, linkitä!
6. Ei takaisin haastamista! ;) 

 11 Asiaa

1. Vuosi 2012 oli aivan hullu minulle, tai meille. Tajuttomasti huonoa onnea, köyhyyttä ja hurjia tilanteita.
2. Toisaalta vuosi toi mukanaan kaikkea onnea, uusia ystäviä ja ihanan Espanjan.
3. Olen laihtunut muutaman kilon jättämällä viljan pois ruokavaliosta. Se on tosi vaikeaa koska venhäjauho on kuin kokaiinia. Uskon kuitenkin että ihmiskunta voisi paremmin ilman viljaa.
4. Olen armoton kotihiiri. Ongelmaa ei ole jos mennään ulos hyvien ystävien kanssa, joiden kanssa olen rento, mutta kaikenlainen sosiaalinen toiminta jossa kohtaan uusia ihmisiä, tai joissa on muuten pientä painetta, niin välttelen sitä taitavasti. Mulle iskee myös koti-ikävä ihan vaikka naapurissa käydessä.
5. Haluan työskennellä itselleni. Haaveilen siitä että tuotan mahdollisimman pitkälle oman ruokani, ja elän käytännöllisen ekologisesti maalla. Iltapuhteiksi haluan tehdä käsitöitä ja kuvataidetta.
6. En ole kovin äidillinen ihminen, vaikka tokikin lapset ovat omia tähtösiäni. Olen ehkä vähän leväperäinen, joten arjen pyörittäminen on melko työlästä.
7. Koen henkilökohtaista tuskaa ja ahdistusta maailman asioista, ja siitä minkälaista ihmisen elämä on nykyään.
8. Olen ollut tässä kuussa viisi vuotta naimisissa mieheni kanssa. Harvoin elämässä kohtaavat niin täydellinen pari kuin me <3
9. Olemme vuoden asuneet "lainakämpissä". Vuokra-asunnoissa joissa on kalusteet valmiina. Alan todella kaivata sitä omaa luolaa, mikä näyttää minulta.
10. Olen aivan höperönä kaikkeen itämaalaiseen, intialaiseen ja marokkolaiseen taiteeseen ja ruokaan. Sisustaisin koko talon kaikella basaarikamalla jos saisin.
11. Olen toivottoman hölmö numeroiden kanssa. Jos mun pitää edes kopioida numero paikasta toiseen niin siihen menee kaaaauuuaaan, koska numerot vaan pakenee mun päästä.

Kiikin kysymykset, ja mun vastaukset



1.Jos olisit joku eläin, niin mikä ja miksi?

 Hmm. Olisin vaikkapaa.. Afrikannorsu. Mus siis vaan vaikka, en mä todellakaan tiedä! :D Norsut on hienoja ja viisaita, ja afrikan versio on suhteellisen vapaa, ainakin joissain paikoissa..

2.Minne lähtisit matkalle, jos saisit mennä ihan minne vain?

 Juuri nyt? Varmaan Brasiliaan. Myös MArokko, Intia ja Meksiko käy, ihan noin aluksi.

3.Mikä on lempi jälkiruokasi?

 Huh! Ompa vaikeita kysymyksiä! Jos nyt saisin valita niin varmaan joku mieletön kakku. Suklaa- tai juustokakku.

4.Missä ja miten haluaisit asua?

 Tämä tulikin jo selväksi kohdassa viisi; maalla. Kohtuullisen kokoisessa talossa, jossa on tulisijat, ja pihalla kanoja, pari vuohta ja poni. Niin ja ne kasvimaat ja hedelmäpuut. Tämä toivottavasti tulee toteen täällä aurinkorannikolla.

5.Mikä on lempi vuodenaikasi?

 Suomessa sanoisin epäilemättä että kesä. Täällä kesällä on tajuttoman kuuma, ja vaikkei mulla sinänsä sitä mitään vastaan ole, niin miellyttävin aika olisi kevät. Ja syksykin, kun kaikki kukkii ja tuoksuu.

6.Mikä on lempivärisi?

 Turkoosi. Harmaa ja violetti myös.

7.Haluaisitko opetella jonkun uuden taidon?

 Haluaisin ajokortin, eli opetella ajamaan. Käytännön syistä. En mitenkään hekumoi ajatuksella autosta ja ajamisesta.

8.Mikä on erikoisin ruokalaji, jonka olet syönyt?

Erikoisin... Strutsi. En tykännyt.

9.Syötkö lettusi kermavaahdolla, hillolla, sokerilla vai kenties näillä kaikilla?

 Kermavaahdolla ja hillolla. Joskus vaihtelun vuoksi vain hyppysellisellä sokeria.

10.Komein mies ja kaunein nainen?


 Oho.. No Anthony Kiedis on varmaan yllätyksetön vastaus minua vähääkään tunteville. Kaunein nainen on vaikeampi. Varmaan joku taysin minun vastakohta, kuten Rihanna.

11.Mitä tekisit, jos voittaisit miljoonan?


Oh my..! Hankkisin sen tontin ja talon. Matkustaisin, ja kestittäisin ystävät hyvin.

Jonnekin tuonne on päämäärä.

Minun 11 kysymystäni: (vaikein tehtävä!)

1. Minkälainen on aamusi yleensä? Meneekö kaikki päin mäntyä kiireessä, vai onko aamut mukavia?
2. Bravuurisi keittiössä?
3. Hulluin tai hauskin asia minkä olet löytänyt netistä? Liitä halutessasi kuva.
4. Paras konsertti jossa olet ollut?
5. Mukavin tapa viettää lauantai-iltaa?
6. Miten hemmottelet itseäsi?
7. Luuletko että avaruudesta joskus löydetään muita elämän muotoja?
8. Syötkö puoli kiloa vihanneksia ja hedelmiä päivittäin?
9. Milloin viimeksi olit retkellä tai picnikillä?
10. Pelkäätkö jotain järjetöntä asiaa?
11. Jos saisit ostaa minkä tahansa, vaikka turhankin ylellisyyden ilman tunnontuskia, mikä se olisi?

Mä ottaisin ehkä tabletin, auton.. tai kengät. Kuten jotkut näistä.

 

 

Ja sitten mun pitäisi haastaa vielä 11 blogia.

Ainakin Johanna  ja Lankastia saa haasteen ja Annak. Laitan loput myöhemmin, koska olen istunut tässä jo ihan luvattoman kauan, jä tähän menee toinen mokoma.

Rakastamista part.2

Kiitos kaverille kyläilystä, ja muistutuksesta. Vaikka tuntuukin että muistan aina katsoa ympärilleni, ja olla iloinen siitä mitä näen.

Välillä kuitenkin avaa aamulla verhot, sattuu vilkaisemaan sinne taivaanrantaan ja huomaa yllättyvänsä.

Eihän tuo kuva nyt oikein anna oikeutta auringonnousulle livenä, mutta kuitenkin.

Tämän lisäksi rakastan aasien kopsutusta aamuisin, kun ne kulkevat parvekkeen alta töihinsä. Ja hevosten valjaissa kilkattavia kelloja.

Mukavaa joulun odotusta.

Shar pei

Wheee! Olen tehnyt töitä.

Pienten huovutusneulaselkkausten jälkeen onnistuin yhdellä, karkeatekoisemmalla neulalla saamaan aikaiseksi shar pein. Söpö otus, vaikka itse sanonkin ja 100%villaa.

Muutakin on tekeillä. Jee! Jotain sentään saa tehtyä. Ainakin niin kauan kuin villaa riittää.

rakastamista part.1

Olen lukemattomina päivinä miettinyt tätä. Kun masentaa niin pirusti, kaikki menee huonosti eikä oikein mitän voi tehdäkään, niin pitäisi vaan kirjoittaa siitä mikä täällä on ihanaa. Sitä kutsutaan myös terapiaksi, mutta luultavasti vain jos se tehdään mielenterveystyön ammattilaisen valvonnassa.

Miksi me halutaan olla Espanjassa?

Mun ensireaktio olis että miksi hitossa ei?! Mutta kaikille se ei ehkä aukene. Siispä yritän selittää.

Minä olen syntynyt pohjoisessa, itseasiassa lapin rajojen sisäpuolella. Olen tästä melkoisen ylpeä, ja pidän lappia yhtenä henkisistä kodeistani. Se on vähän outoa, koska mulla on hyvin vähän minkäänlaisia siteita sinne.

Outoa on myös se, että lapin rajojen sisäpuolelle syntyy ihmislapsi jolla ei ole minkäänlaista luontaista kykyä sietää kylmää tai pimeää.

Siinä kaksi ekaa syytä, miksi minä haluan olla täällä; kylmä ja pimeä suomessa.

Rakastan sitä, ettei minun tarvitse hankkia toppatakkeja, villapipoja, kerrastoja ja jokasäänkestäviä järjettömällä hinnalla varustettuja talvikenkiä! Rakastan lähteä ovesta ulos ilman sen isompia kamppailuja, kuin mitä villatakin tai hupparin päälle pukeminen saa aikaan. Kaikenkaikkiaankin voi pukeutua mielekkäämmin, kun vaatevalintoja ei rajoita ajatus hypotermiasta.

Rakastan halpoja vaatteita ja kenkiä joiden tarkoitus EI OLE kestää pakkasta, lunta, loskaa ja jäätä.

Kun menen ovesta ulos, näen pelkkää kauneutta. Joo, monesti paikat on hitusen rempallaan, tai vähän miten sattuu korjattuja, mutta sellainen ei minua häiritse. Päinvastoin. Itse en tykkää ottaa kaikkea niin kovin vakavasti, joten tämä meininki sopii mulle varsin hyvin.

Talot ovat sieviä  koristeellisine ikkunakaltereineen ja kukkia on joka paikassa. Katukivetykset on jokapaikassa vähän erilaisia ja siisteydestä pidetään tosi hyvää huolta.

Sitten kun minulla on sitä maata missä kasvattaa hedelmiä ja vihanneksia, niin rakastan sitäkin, kuten rakastan sitä että iltalenkillä voin katsella vuoria, tai aamukahvin kanssa voin katsella miten aurinko nousee meren takaa.

Rakastan höpsöjä espanjalaisia ihmisiä. Mummeleita jotka hengailee kotiensa ovilla, lakaisemassa, kastelemassa kukkia tai muuten vaan.. seisoskelemassa..? Jokainen niistä tervehtii ja ehkä päivittelee säätä. En ole törmännyt vielä ihmisiin jotka eivät pitäisi lapsista, ja todella harvaa häiritsee edes meidän totaalisen ADHD koira. 

Muutenkin ihmiset tervehtivät kadulla, ihan tuntemattomiakin, vaikkei ihan turisteja kuitenkaan. Tämä kylä on kuitenkin sen verran pieni, että meidät on jo nähty, todettu ei-turisteiksi ja meitä tervehditään ihan tavallisesti.

Ihmiset ovat keskimäärin huomattavasti leppoisampia kuin suomessa ja avoimempia. Rakastan sitä ettei kaikki ole ihan niin justiinsa.

Rakastan ruokaa, ja ruokakauppoja. Ruoka on melko halpaa, ja ravintoloissa syöminen on halpaa. Ihmiset eivät myöskään katso sua kieroon kun menet tapaksille, vaikka oletkin köyhä. Se vaan kuuluu täällä "tapoihin", se on halpaa eikä kukaan kyseenalaista sun oikeutta juoda kahvilassa pieni olut tai kahvi terästyksellä. (carajillo, henk. koht. valinta on baileys)

Rakastan sitä että kadun varrella on leipomo, vihanneskauppa ja lihakauppa. Rakastan sitä että lihan saa tuoreena, ilman mitään lisäainesotkuja.

Rakastan sitä että mun lempparipunkkupullo maksaa 1,45€ eikä ole outoa tai alkkista juoda viiniä vaikka lounaalla.

On upeaa että parvekkeellani kasvaa ympäri vuoden Aloe vera ja jasmiini. Rakastan sitä että kadut tuoksuvat joinain päivinä jasmiinille-

Hitto. Tästä tulisikin yllättävän pitkä juttu.

Taitaa jädä jatkokertomukseksi, koska nyt rakastan uutta sohvaani niin paljon että on pakko lähteä keksimään mitä sille tehdään.

Vastapäisen talon yhteen ikkunaan ilmestyi "se alquila"- kyltti (vuokrataan) ja satuin huomaamaan aivan upean sohvan siellä. Onnekseni talon omistaja sattui illalla paikalle, ja suostui myymään tuon sohvan meille 50 eurolla!

Se on aivan törkeän likainen ja kaipaa uutta päällistä, mutta aluksi saa kelvata että se peitetään jollain, nimittäin se on juuri sen mallinen josta en ole uskaltanut edes haaveilla!

Näyttääpä se kauhealta! Mutta toisen roska on toisen aarre. Päällistä lukuunottamatta sohva on tukeva ja hyväkuntoinen. Puhtaampaan tällaiseen meillä ei ikinä olisi rahaa. Joten Happyhappyjoyjoy!

En uskalla myöskään edes ajatella mitä tuon verhoilu tulisi maksamaan, mutta joku päivä.. 

Saimpas heti palautetta, kun uhkailin kitinällä ja valituksella! ;)

En mä oikeasti aio vaan valittaa ja marista. Jotkut päivät vaan on.. no, perseestä, jos suotte anteeksi.

Nykyään en enää uskalla sanoa, että "tämä on pahin päivä ikinä!", olen nimittäin oppinut että luultavasti aina tulee kuitenkin pahempi päivä. Jos päivät laitettaisiin jonkinlaiseen pahemmuusjärjestykseen, olisi tämä päivä kyllä silti hyvillä sijoilla.

Mutta, empäs aiokaan kertoa miksi tämä päivä on niin paha. Kerron sen ehkä myöhemmin, ja keskityn nyt toiseen asiaan.

Olen pannut merkille, että kun muutimme tänne ESPANJAAN, niin ihmiset ovat sen jälkeen olettaneet että meillä ei ole ongelmia ja elämä vain hymyilee täällä auringon alla. Sitten jos erehdyt valittamaan jostakin, niin on homma jo ihan menetetty; "no mitäs lähitte?!" "iteppähän halusitte", "no, muutatteko takas suomeen nyt?"

Onhan se ymmärrettävää, koska kuka hullu nyt muuttaisi ihan TOISEEN maahan, ilman vedenpitävää suunnitelmaa ja ainakin viiden vuoden hätävararahastoa?

NO ME!

Ihan siitä syystä, ettei meillä siellä suomessakaan ollut sen parempaa suunnitelmaa. 

Meillä meni huonosti sielläkin ja vaikka välillä tuntuu että nyt menee vielä huonommin, niin joka päivä huomaan ajattelevani "no, ainakaan ei oo pakkasta!" tai ihan vaan että "no, ainakin mä oon täällä!"

Koska mä nyt vieläkin ajattelen näin, niin päätin kirjoittaa listan asioista joista tykkään täällä espanjassa. Mikäs sen parempaa terapiaa -lähes- maailman paskimpaan päivään, kuin ajatella positiivisia ajatuksia?! 

(kyllä, kiristelen hampaita juuri niin että se kuuluu varmaan vuoren toiselle puolelle..)

Tähän vaan menee hetki.

Blogisunnuntaita tässä viettelen. Olen ollut jo melko kauan kaikenlaisten blogien suurkuluttaja. Minusta kauneus on ihanaa ja on ihanaa kun kauniisiin kuviin yhdistyy hauskoja juttuja, tai ehkä tylsiäkin, sillain vertaistuellisessa mielessä ihanaa.

Nyt kuitenkin alkaa ottamaan pannuun. Kaikissa blogeissa vilisee mainoksia. Kaikki blogit kuuluu johonkin sivustoyhteisöhässäkkään, missä kaikki on tosi taitavia, lahjakkaita ja kaikin tavoin upeita. Ihan kiva. Mutta mitä hiton tekemistä millään niistä asioista on todellisuuden kanssa? 

Viimeisenä rimpuilevat todellisuussektorilla kotiäitiblogit, mutta kas, niissäkin on mainosta, arvontaa ja sponsoreita! Ompa todella liikuttavaa lukea kotiäidin kamppailusta milloin minkäkin lapsoseen liittyvän haasteen parissa kun silmissä vilisee pitsialusvaateriukuja...

No. Mä tietysti olen vain katkera koska mulla ei ole varaa tosi hienoon kameraan, (ja siis ei muuten mut mun kameran linssi on omien palleroisten käsittelyssä saanut jo naarmuja ja muuta kivaa..) eikä mulla oo edes varaa hankkia pirun tarvikkeita että voisin tehdä jotain mistä ottaa hienoja kuvia. Ja kun ei ole hienoja kuvia, niin ei voi pitää blogia?

No HOOVEE. Koska mä tunnen jotian ihmeen tunteenpaloa tähän bloggaamisasiaan nyt, niin aion kirjoittaa tänne vähän enemmän, ja unohtaa ne hienot kuvat. Niiden sijaan saatan ilahduttaa itseäni keskinkertaisilla räpsyillä jotka syystä tai toisesta liikuttavat minua itseäni suuntaan tai toiseen.

Eli paljon ruikutusta, vinkumista ja haaveilua. Vähän tomintaa. Olé!

Helminen

Mehän törmäsimme keväällä puistossa pieneen kissanrääpäleeseen, joka kaipasi kipeästi ravintoa ja hoitoa.

Tähän:

Helminen (ent. Helmi) muutti meidän kanssa maalle, mutta ei sieltä pois.

Kukapa haluaisi viedä kissan pois paikasta jossa on varmasti hiiriä, eikä autoliikennettä nimeksikään?

Kuvalisäys edelliseen.

Siis täällähän on kylmä. Se ei ehkä tunnu siltä kun asiaa tarkastelee suomesta käsin, mutta jos koko kesän lämpötilat on lähennellyt neljääkymmentä astetta, niin äkkiseltään jopa 20 astetta on melkoisen kylmä!

Nyt tuolla ei ole kyllä sen vertaa. Pitäisi kai hankkia lämpömittari, että asiaan voisi sanoa juuta tai jaata..

enivei, todisteeksi hyytävästä kylmyydestä kuva siperianhyskyn sukuisesta otuksesta, jonka lemmikin etuihin kuuluu mm. paras paikka lämppärin edessä.

Ompa ollut pitkä tylsä jakso.

Rahat on koko ajan loppu --> stressi. Pahantuulisuutta, kiukuttelua ja tympääntymistä. On satanut hirveästi, ja se tuo omat pikku juttunsa täällä elämiseen. Espanjalaiset talot eivät suinkaan ole rakennettu jäätä murtaviksi lämpöpesäkkeiksi niinkuin suomalaiset talot. Ja vaikka meidän talo suomessa oli enemmänkin jään murtama, eikä lainkaan lämmin, tuo tämä sadekausi omat, uudet haasteensa.

Ilmahan on kostea. Siis tosi kostea. Tarkoittaa sitä että ikkunat valuu vettä, sisäpuolella, ja ihan huolella. Ja seinät homehtuu jos unohdat tuulettaa. Kyllä. Tuuletettava on vaikka sataisi kaatamalla.

Lattiat on kiveä, laattaa. Ne on tosi kylmät, ja koko kämppä on tosi kylmä. Tähän alkaa vähän tottua. Kun oppii tuulettamaan, niin huomaa että ei palele niin paljon. Kosteus tekee niin paljon.

Ja edellisessä asunnossa pyykinkuivaus osottautui täysin mahdottomaksi tehtäväksi. Tästä syystä pyykit uivat, siis sukelsivat, sateessa kunnes sade lakkasi. Nyt tilannetta korjaillaan, ja pyykkiä siis riittää. Lisäksi on opittu luuttuamaan niitä lattioita. 

Tämäpä on ensimmäinen asunto missä on törmätty torakoihin.

Not Funny!

Ainoa keino, mitä voi kokeilla, ja sitten toivoa kovasti, on siivota paljon. 

Nyt ei ole enää näkynyt, sormet ristiin!

Eli siitä syystä espanjalaiset luuttuavat päivittäin. Ne luuttuavat myös terassit, parvekkeet ja oven edustalta kadun. Päivittäin.

Mä en ole vielä ihan niin innokas, vaikka keittiö kyllä tulee pyyhkäistyä joka ilta.

 Jee!

Me olemme virallisesti rekisteröityneet, ja typy on koulussa!

Ei se koulun puolikaan paperihommien suhteen ihan yksinkertainen ollut, mutta selvittiin kuitenkin! Kyselin englantilaiselta isältä koulun systeemistä, ja näyttää siltä, että mun täytyy tehdä koko paperirumba uudestaan pienemmän kohdalla, eikä siinä vielä kaikki! Koko juttu pitää tehdä ensisyksynä uudestaan, ja sitten taas, ja taas! =D

Rauhoitutaan nyt, ja mietitään mitä kaikkea on tapahtunut.

Campo jäi sydämeen, ja harmillista on ettei kuvia jäänyt muistoksi. Kuvat tulipalosta, yksi värikäs ötökkä ja kuva miehestä käsi paketissa, palon jälkeisenä aamuna.

Kun tytöt alkaa koulutiensä, ehkäpä minä voin palata tekemisen pariin. Nos vemos!

Kun on lähes vuosi mennyt, eikä byrokratia ole vieläkään kunnossa, alkaa huumori loppua.

Pääsimme todella maaseudun rauhaan, vaatimattomaan asumukseen, ja vaikka alku on ollut aivan kamala, olen nauttinut täysillä niistä pienistä hyvistä hetkistä.

Valitettavasti virastojen sokkelot päihittävät meidät ja muutto takaisin sivistykseen on välttämätön ja pikainen.

Voisin väittää että jos tämä kaikki tapahtuisi suomessa, olisin voinut vielä jopa huonommin kuin nyt. Espanjalaiset ihmiset säilyttävät huumorinsa, jopa uhkaavan maastopalon aikana, ja suurin osa ihmisistä on sympaattisia. 

Toinen osa taas on niitä jotka tekevät kaiken vain oman edun eteen, ja vaikka joudunkin ymmärtämään etteivät he pahaa tarkoita, en jaksa hyväksyä monenlaisia asioita.. 

Katsotaan mihin huomenna laskeudutaan. Johonkin "helppoon" ja halpaan paikkaan josta on hyvä kiikaroida seuraava tilaisuutta campolla.

Äiteelle maailman isoin kiitos, ja muhkeampi pahoittelu loman extreme- luonteesta.

Muuttopäivä

Kuinka moni katsoi uutisia 30.8. torstaina?

Uutinen

Meillä oli muuttopäivä. Haaveilut asumisesta maalla tulivat toteen ja toimme lastin tavaraa iltapäivällä uudelle talolle. Olimme varautuneet kuohuviinillä, ja grilliherkuilla hiljaiseen iltaan kauniissa maisemissa. 

Grillihiilet alkoivat jo hehkua kun mies tokaisi että katsopa taivaalle! Savuahan siellä, niin pirusti. Savu näytti kuitenkin tulevan melko kaukaa, emmekä vielä ajatelleet asiasta sen enempää. Mies lähti kaupunkiin hakemaan lapsia, ja äitiäni joka on kylässä.

Hyvin nopeasti savu valtasikin koko taivaan, ja ajattelin ettei ehkä ole ihan korrektia grillata kun maasto palaa ja savu pimentää maan, ja aloin sammutella hiiliä. Hetken päästä aloin jo odottelemaan, missä perhe viipyy. 

Empä tiennyt että meidän uusi talo kuului evakuointialueeseen, eikä autolla päässyt enää lähimaillekaan. Odotin ja odotin, kauhistelin savua ja pikkuhiljaa laskevaa tuhkaa. Onneksi pari kaveria soitteli ja kertoi mitä tapahtuu. Yksi kaveri osasi kertoa että kyllä sinne joku tulee sinut hakemaan jos tilanne vaatii.

Ketään ei tullut ja alkoi hiukan pelottaa. Meidän pihan perällä on joen uoma, jonka jälkeen nousee suuret kukkulat. Liekit nousivat kukkulan päällä, enkä ole koskaan toivonut näkeväni auringonlaskua niin kovasti. Auringonlaskuhan se ei ollut. Lopppujen lopuksi totesin että minun on pakko siirtyä ainakin ylemmäs, pois päin palosta ja keräsin tärkeimmät tavarat kassiin. Vuohta en halunnut viedä koppiin joten laitoin sille koiran hihnan ja otin mukaan. 

Voin sanoa että paikallisilla naapureilla oli ihmettelemistä kun vierasmaalainen tantta nousee laaksosta mukanaan vuohi, neljä koiraa kintereillä ja kamera kaulassa!

(hulluja nuo turistit?)

Meidän terassin kulmalta. Maisema on vino, en minä ;)

Onneksi heti ensimmäisen mäen päältä löytyi naapuruston väkeä, myöskin ihmettelemässä näkymää. Yksi jopa puhui vähän englantia, ja he olivat sitä mieltä etten saa mennä takaisin alas. Kun kyllästyttiin kukkulaa toljottamaan, porukka alkoi valua pihateillensä ja englantia puhuva nainen pyysi minut mukaansa. 

Ihmiset suunnittelivat että saisin kyydin joltakin kaupunkiin päin, joku jopa mittaili takapakkia, että mahtuisiko vuohi mukaan. Lopulta päätettiin kuitenkin että koska englantia puhuvan naisen koirat olisivat syöneet vuohen, menisin toisen naapurin luo odottelemaan.

Olin umpiespanjalaisen naisen luona, vuohi tolpassa kiinni ja uskomattoman väsynyt. Naapurin mies kevensi tunnelmaa tuliaiheisilla vitseillä, joista tosin en juuri mitään ymmärtänyt.

Aivan ihanat ihmiset tarjosivat iltapalaa ja viiniä, näkyminä aterialle oli jo rantaa kohti leviävä metsäpalo.

Aina kun liekit nousivat korkeammalle, kuului ihmisten "mira, mira!!" ("katso!") ja kun nousi suuri valkoinen savupatsas, mies kääntyi lohduttavasti sanomaan minulle "aqua" ja osoitteli kukkuloille.

La Atalaya palaa

Tällä välin olin onnistunut käyttämään puhelimeni saldon ja akun loppuun. Onneksi naisella oli laturi ja sentään sen sai kuntoon jotta mies saattoi soittaa minulle. Puhelimessa en juuri saanut selvää tapahtumista, mutta myöhemmin sain kuulla miehenkin edesottamuksista. Kun perhe oli yrittänyt ajaa talolle, ja tie oli uljettu oli mies noussut autosta puhumaan poliisin kanssa. Poliisi oli sitä mieltä, ettei alueella ole enää ketään, vaikka mies tietysti tiesi että olen naapureiden kanssa siellä. Autolle palatessa kävikin niin ikävästi että mies putosi jonkinlaiseen ojaan, tai notkoon ja tietysti loukkaantui. Mielettömällä tuurilla ohi kulkeva skootterikuski kuuli miehen ja haki poliisin apuun. Nyt sillä raukalla on selkä hajalla, ja kädestä lähti sellainen pala että se on paketissa.

Lohduttava valkoinen savu, kun tuli sai vettä niskaan.

Kahden aikaan yöllä tuuli oli kääntynyt. Liekit jatkoivat kohti Marbellaa, ikävä heille, onni meille.

Näytti siltä että voisi koittaa nukkua.

Naapurin Enrique tahtoi välttämättä saattaa minut laaksoon, ehkä siksi että vuohi oli sen mielestä niin siisti ja se halusi taluttaa sitä ;)

Mies on asunut vuosia saman tien varrella eikä edes tiennyt että meillä on tällainen mökki täällä.

Pääsin uuteen kotiin, mutta voitte vain kuvitella ettei nukkuminen olisi kovin helppoa. Muutaman kerran piti nousta katsomaan ikkunasta, näkyykö liekkejä. Koirat oli levottomia ja muutkin äänet vieraita. 

Aamulla kaikki oli tuhkassa ja haisi savulta. Mies ja muut pääsivät tulemaan talolle.

Nyt on sairaslomaa ja hurjia muistoja, mutta pääsemme sentään oppimaan maalaiselämää. Nyt kun byrokratia vielä antaisi periksi että tähän saataisiin jäädä, niin bueno...

Viipukka tutkii: mikä on mañana ilmiö?

Asioidenhoitopäivä! Onnea Matkaan: Milloin saat jonkun kiinni, milloin et, yleensä et. Yritä päästä paikalle, yleensä et pääse, ja sitten onkin siesta. No pankki ja kaupungintalo ei edes aukea siestan jälkeen, joten ne voi unohtaa. Kiinteistövälittäjä saattaa tehdä töitä iltapäivälläkin, mutta yritäppä saada sellainen puhelimeen!!  Sitten kun sen saa kiinni, on ihan varmaa että ilmoitus joka sulla oli kiikarissa on vähintää muutaman kuukauden vanha, ja ei tietenkään enää vapaana. Löytyy kyllä pari muuta.. "ei, ei mikään niistä joita meillä oli nettisivuilla". Homma siirtyy taas vähintään seuraavaan päivään, jotta voit nähdä ne asunnot mitä on vapaana. Tämä siis jos kiinteistövälittäjä vaivautuu paikalle sovittuun aikaan. Yleensä ei. raaps raaps Homma alkaa jo yleensä edellisestä illasta. Täällä on todella kuuma, joten iltaa venytetään. Silloin jaksaa paremmin puuhailla ja syödäkin. Tämä kostautuu aamulla, kun suomalaisrytmiin tottuneelta on päivä ohi siinä vaiheessa kun herätään vasta yhdeksältä. Sitten perussetti: yritä syöttää lapsille jotain, käytä koira, pue lapset ja yritä vaan päästä liikkeelle! Päästään liikkeelle ja siihen se taas jää. On täysin mahdotonta löytää parkkipaikka mistään kaupungintalon läheltä. Jos ei maksa itseään kipeäksi. Kun päästään kaupungintalolle, jos päästään ajoissa, on oltava kolikoita, lippulappuja, kopioita vai passeja?? No, jotain puuttuu, tai joku on väärä. Pitää tulla uudestaan. Kävellen lasten kanssa homma on about sama plus kiukuttelu. Samana päivänä tuskin tulee asiaa hoidettua loppuun, koska yleensä vaadittavien papereiden saamiseen tarvitsee saada joku kiinni, tai käydä jossain muualla. Mutta ei mitään mahkuja ilman teleporttia. Niin että tässä tää meidän arki menee. "kiireessä."

Elukoita.. elukoita.

Hetki sen jälkeen kun tuo lörppäkorva kotiutui meille, törmäsin puistossa tuollaiseen rääpäleeseen. Se oli niin pieni että hädin tuskin peitti kämmenen. Sen ei pitänyt jäädä meille, mutta...

Onhan se hyvä olla kissa, jos meidän suunnitelmat maalle muuttamisesta joskus toteutuvat!

 Huh?

Nyt meillä on sitten myös kissa. Riiviö.

Kyllähän sen vähän ajattelemalla olisi voinut tajuta, että kun on kaksi leikki-ikäistä lasta, saattaa kaksi eläimen pentua olla vähän taakaksi. No. Näillä mennään, ja onhan niistä valtavasti iloa!

Mutta turha odotella rentoja päiviä ja virkeitä iltoja! :D

Nämä valtaavat sitten sen sohvan, joka on niiltä kielletty.

Loppukevennykseksi tänään; taiteilijan näkemys puolikuusta.

Olihan se todella hieno, ja ihan tasan puolikas. Jotenkin minä onnistuin kuitenkin kuvaamaan sen näin

Intiassa kuukin on kuumempi Oo hio hoi! Kuin aurinko meillä mutta suurempi Oo hio hoi!... 

Kukkuu!

Espanjan ainoaksi viaksi tällä hetkellä luen nämä nettivaikeudet! Meidän taloon ei saa ADSL yhteyttä, antenni ei löydä hotspotteja ja piuhaa ei saa vetää naapureiden pihan yli. Mokkula on ainoa mahdollisuus.

Kitsaasti siis maksellaan prepaid aina silloin tällöin.

Kesä onkin lähtenyt vauhdilla käyntiin, kuten myös hikoilu.

Kyläilijöitä riittää loma-aikaan, ja mm. isän kanssa käytiin katsastamassa Gibraltarin apinat ja maisemat.

Ensikerralla menen ilman lapsia ja tutkin mitä noiden portaiden toisesta päästä löytyy!

Autenttisia maisemia ihailtiin Gibraltarin naapurissa Linea de la Conseptionissa.

On muuten erilainen kaupunkikuva kuin täällä turistirysässä!

Benalmadenasta löytyy euroopan suurin perhospuisto- mariposario.

Upeat perhoset lentelevät ympärillä satumaisessa sisäpuutarhassa, ja onnekas voi nähdä perhosen kuoriutuvan koteloista jotka työntekijät keräävät näytille.

Tilasin lämpöä ja aurinkoa kun suomen pölyt karistin kannoiltani. Sitä kyllä sain!

Erittäin hyvin alkaa hahmottua espanjalainen siestarytmi, koska päiväsaikaan menettää kyllä tajunnan jos yrittää turhan paljon rehkiä!

Illalla istahdetaan katselemaan syvän sinistä taivasta, ja odottelemaan tähtien tuiketta viileällä patiolla.

Kyllä tässä nyt kelpaa!

Mukavaa kesää suomeenkin!