26.11.12

rakastamista part.1


Olen lukemattomina päivinä miettinyt tätä. Kun masentaa niin pirusti, kaikki menee huonosti eikä oikein mitän voi tehdäkään, niin pitäisi vaan kirjoittaa siitä mikä täällä on ihanaa. Sitä kutsutaan myös terapiaksi, mutta luultavasti vain jos se tehdään mielenterveystyön ammattilaisen valvonnassa.

Miksi me halutaan olla Espanjassa?
Mun ensireaktio olis että miksi hitossa ei?! Mutta kaikille se ei ehkä aukene. Siispä yritän selittää.

Minä olen syntynyt pohjoisessa, itseasiassa lapin rajojen sisäpuolella. Olen tästä melkoisen ylpeä, ja pidän lappia yhtenä henkisistä kodeistani. Se on vähän outoa, koska mulla on hyvin vähän minkäänlaisia siteita sinne.
Outoa on myös se, että lapin rajojen sisäpuolelle syntyy ihmislapsi jolla ei ole minkäänlaista luontaista kykyä sietää kylmää tai pimeää.
Siinä kaksi ekaa syytä, miksi minä haluan olla täällä; kylmä ja pimeä suomessa.

Rakastan sitä, ettei minun tarvitse hankkia toppatakkeja, villapipoja, kerrastoja ja jokasäänkestäviä järjettömällä hinnalla varustettuja talvikenkiä! Rakastan lähteä ovesta ulos ilman sen isompia kamppailuja, kuin mitä villatakin tai hupparin päälle pukeminen saa aikaan. Kaikenkaikkiaankin voi pukeutua mielekkäämmin, kun vaatevalintoja ei rajoita ajatus hypotermiasta.
Rakastan halpoja vaatteita ja kenkiä joiden tarkoitus EI OLE kestää pakkasta, lunta, loskaa ja jäätä.

Kun menen ovesta ulos, näen pelkkää kauneutta. Joo, monesti paikat on hitusen rempallaan, tai vähän miten sattuu korjattuja, mutta sellainen ei minua häiritse. Päinvastoin. Itse en tykkää ottaa kaikkea niin kovin vakavasti, joten tämä meininki sopii mulle varsin hyvin.
Talot ovat sieviä  koristeellisine ikkunakaltereineen ja kukkia on joka paikassa. Katukivetykset on jokapaikassa vähän erilaisia ja siisteydestä pidetään tosi hyvää huolta.
Sitten kun minulla on sitä maata missä kasvattaa hedelmiä ja vihanneksia, niin rakastan sitäkin, kuten rakastan sitä että iltalenkillä voin katsella vuoria, tai aamukahvin kanssa voin katsella miten aurinko nousee meren takaa.

Rakastan höpsöjä espanjalaisia ihmisiä. Mummeleita jotka hengailee kotiensa ovilla, lakaisemassa, kastelemassa kukkia tai muuten vaan.. seisoskelemassa..? Jokainen niistä tervehtii ja ehkä päivittelee säätä. En ole törmännyt vielä ihmisiin jotka eivät pitäisi lapsista, ja todella harvaa häiritsee edes meidän totaalisen ADHD koira. 
Muutenkin ihmiset tervehtivät kadulla, ihan tuntemattomiakin, vaikkei ihan turisteja kuitenkaan. Tämä kylä on kuitenkin sen verran pieni, että meidät on jo nähty, todettu ei-turisteiksi ja meitä tervehditään ihan tavallisesti.

Ihmiset ovat keskimäärin huomattavasti leppoisampia kuin suomessa ja avoimempia. Rakastan sitä ettei kaikki ole ihan niin justiinsa.

Rakastan ruokaa, ja ruokakauppoja. Ruoka on melko halpaa, ja ravintoloissa syöminen on halpaa. Ihmiset eivät myöskään katso sua kieroon kun menet tapaksille, vaikka oletkin köyhä. Se vaan kuuluu täällä "tapoihin", se on halpaa eikä kukaan kyseenalaista sun oikeutta juoda kahvilassa pieni olut tai kahvi terästyksellä. (carajillo, henk. koht. valinta on baileys)
Rakastan sitä että kadun varrella on leipomo, vihanneskauppa ja lihakauppa. Rakastan sitä että lihan saa tuoreena, ilman mitään lisäainesotkuja.
Rakastan sitä että mun lempparipunkkupullo maksaa 1,45€ eikä ole outoa tai alkkista juoda viiniä vaikka lounaalla.
On upeaa että parvekkeellani kasvaa ympäri vuoden Aloe vera ja jasmiini. Rakastan sitä että kadut tuoksuvat joinain päivinä jasmiinille-

Hitto. Tästä tulisikin yllättävän pitkä juttu.
Taitaa jädä jatkokertomukseksi, koska nyt rakastan uutta sohvaani niin paljon että on pakko lähteä keksimään mitä sille tehdään.
Vastapäisen talon yhteen ikkunaan ilmestyi "se alquila"- kyltti (vuokrataan) ja satuin huomaamaan aivan upean sohvan siellä. Onnekseni talon omistaja sattui illalla paikalle, ja suostui myymään tuon sohvan meille 50 eurolla!
Se on aivan törkeän likainen ja kaipaa uutta päällistä, mutta aluksi saa kelvata että se peitetään jollain, nimittäin se on juuri sen mallinen josta en ole uskaltanut edes haaveilla!

Näyttääpä se kauhealta! Mutta toisen roska on toisen aarre. Päällistä lukuunottamatta sohva on tukeva ja hyväkuntoinen. Puhtaampaan tällaiseen meillä ei ikinä olisi rahaa. Joten Happyhappyjoyjoy!

En uskalla myöskään edes ajatella mitä tuon verhoilu tulisi maksamaan, mutta joku päivä.. 

5 kommenttia:

Laura Ross kirjoitti...

Lukemassa. Kohta mekin ollaan siellä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti et saa sohvan mukana lisää kotieläimiä. Näyttää se sen verran kauhealta

Viipukka kirjoitti...

:D

Ei se nyt niin kauhea ole kuitenkaan!

Ninni kirjoitti...

Kuulostaa just hyvältä. Mihinkähän mä tahtosin päätyä, tuntuu tää elo nin turhalta toisinaan :)

lagartija kirjoitti...

Ihanaa!!!
Löysin tämän blogin Espanja.orgin kautta ja tämän postauksen luettuani en vain voinut olla kommentoimatta!! Ihan kuin minun näppäimistöltä tuo teksti, tosin Oulun suunnilta olen kotoisin ja täällä vieläkin asustelen - mutta puolen vuoden päästä toivottavasti jo Espanjassa!! Rakastan Espanjaa, lämpöä, sitä "huolettomuutta" siellä. Rakastan sitä kulttuuria.

Jään ehdottomasti blogisi vakilukijasti, lisäsinkin tämän sivun jo suosikkeihin. Päivitäthän ehdottomasti lsiää tekstejä ja kaikkea mahdollista... :') Aivan ihanaa. Ehkä itsekin joskus avaan blogin kunhan tuonne aurinkorannoille asti pääsen.

Chaus!